Lastensuojelujärjestelmän ydin ei ole lasten hyvinvoinnin edistäminen eikä perheiden tukeminen vaikeuksien keskellä. Se on itseään ylläpitävä koneisto, joka on suunniteltu suojelemaan omaa olemassaoloaan ja valtaansa. Järjestelmän todellinen prioriteetti ei ole lasten turvaaminen, vaan järjestelmän itsensä turvaaminen – byrokraattisen rakenteensa, rahoituksensa ja sen sisällä toimivien roolien säilyttäminen. Tämä perverssi itseään suojeleva painotus johtaa tuhoisaan todellisuuteen: lapset, vanhemmat ja perheet joutuvat sivuvaikutuksiksi järjestelmässä, joka asettaa oman selviytymisensä niiden edelle, joita sen väitetään palvelevan.
Hallinnan mekanismit
Siitä hetkestä lähtien, kun lapset otetaan kodeistaan, he astuvat maailmaan, jossa vastarinta on turhaa. Sosiaalityöntekijät, lastensuojelulaitokset ja muut lastensuojelujärjestelmän toimijat on valtuutettu tekemään mitä tahansa säilyttääkseen kontrollin. Pelon, manipuloinnin tai psykologisen väkivallan kautta nämä henkilöt varmistavat, että perheillä on vain vähän mahdollisuuksia saada lapsensa takaisin tai kyseenalaistaa järjestelmän valtaa.
Yksi tehokkaimmista hallintavälineistä on pelko. Perheet saavat tuntea, että mikä tahansa heidän tekemänsä voi kääntyä heitä vastaan, mikä syventää heidän voimattomuutensa tunnetta. Sosiaalityöntekijät käyttävät taktiikoita, kuten verhottuja uhkauksia, emotionaalista kiristystä ja suoranaista pelottelua, saadakseen vanhemmat ja lapset noudattamaan vaatimuksiaan. Pelko lasten pysyvästä menetyksestä pitää monet vanhemmat hiljaisina, liian pelokkaina puhuakseen järjestelmää vastaan, joka aiheuttaa heille haittaa.
Niille perheille, jotka uskaltavat puhua, järjestelmä kostaa nopeasti. Vanhemmat leimataan, heidän uskottavuutensa kyseenalaistetaan ja valitukset hylätään. Heidät maalataan epävakaina, kelvottomina tai emotionaalisesti kyvyttöminä, vaikka heidän huolensa perustuisivat todellisiin ja päteviin seikkoihin. Sosiaalityöntekijät on koulutettu hallitsemaan narratiivia ja hiljentämään erimielisyydet. Manipulatiivisten taktiikoiden avulla he vääristävät faktoja, usein käyttämällä oikeudellista kieltä ja psykologista ammattisanastoa, jota vanhemmat eivät voi kyseenalaistaa, pitäen perheet jatkuvasti voimattomina.
Oikeudellinen manipulointi ja tuomioistuimet
Oikeusjärjestelmä on myös osallisena lastensuojelujärjestelmän suojelussa. Kun perheet ajautuvat tämän byrokratian verkkoon, he usein pakotetaan pitkiin oikeustaisteluihin. Nämä taistelut eivät ole suunniteltu totuuden selvittämiseen tai perheiden yhdistämiseen, vaan järjestelmän vallan ylläpitämiseen. Monissa tapauksissa tuomioistuimet antavat sosiaalityöntekijöiden ja lastensuojelulaitosten todistusten ohittaa, huolimatta ilmeisistä merkeistä korruptiosta, petoksesta ja väärästä tiedosta.
Oikeudelliset ammattilaiset, joiden tulisi puolustaa vanhempien ja lasten oikeuksia, ovat usein liian kiireisiä omien tapaustensa kanssa, liian taloudellisesti riippuvaisia järjestelmästä tai liian pelokkaita sen vallan vuoksi toimiakseen perheiden parhaaksi. Järjestelmä on rakennettu kuluttamaan vanhempia sekä emotionaalisesti että taloudellisesti, varmistaen, etteivät he kykene rahoittamaan pitkiä oikeustaisteluita tai kantamaan emotionaalista taakkaa järjestelmää vastaan taistellessaan. Monissa tapauksissa vanhemmat jäävät ilman asianmukaista edustusta, ja oikeusjärjestelmä muuttuu vain yhdeksi osaksi konetta, joka ylläpitää hyväksikäyttöä.
Psykologinen hyväksikäyttö ja emotionaalinen kontrolli
Oikeudellisen ja byrokraattisen manipuloinnin lisäksi järjestelmä käyttää psykologista kontrollia sekä vanhempiin että lapsiin. Vanhemmat saavat uskoa, että he ovat voimattomia ja kyvyttömiä, mikä vahvistaa heidän syyllisyyden, häpeän ja riittämättömyyden tunteitaan. Tämä emotionaalinen manipulointi on tuhoisaa, luoden toivottomuuden tunteen, joka voi kestää vuosia. Vanhemmat voivat alkaa epäillä itseään, pohtien, ovatko he kenties todella kyvyttömiä kasvattamaan lapsiaan, vaikka mikään todiste ei tue näitä väitteitä.
Lapsille psykologinen vaikutus on vieläkin vakavampi. Heidät poistetaan perheistään, usein altistetaan traumatisoiville olosuhteille sijaiskodissa ja pakotetaan hyväksymään narratiivi, joka on ristiriidassa kaiken sen kanssa, mitä he ovat aiemmin uskoneet perheestään ja identiteetistään. Valtio kertoo, että heidän perheensä ovat kelvottomia, että heidän on parempi olla vieraiden huolenpidossa, ja että heidän todelliset kotinsa ovat turvattomia tai riittämättömiä. Tämä luo syvän psykologisen haavan, joka voi vaatia koko elämän toipuakseen. Lapsia opetetaan epäluottamaan vanhempiinsa ja itseensä, mikä heikentää heidän itsetuntoaan ja autonomiaansa.
Valtion osallisuus ja institutionaalinen tuki
Kun lastensuojelujärjestelmä kasvaa, se juurtuu yhä syvemmin osaksi valtion koneistoa. Valtio, jonka pitäisi palvella ja suojella kansalaisiaan, tulee osalliseksi järjestelmän hyväksikäytöstä. Julkiset virastot rahoittavat sosiaalityöntekijöitä, lastensuojelulaitoksia ja liittyviä tahoja, varmistaen, että järjestelmä jatkaa menestystään. Tämä rahoitus kannustaa lapsien jatkettuun poistamiseen kodeistaan, sillä jokainen sijoitettu lapsi tuo järjestelmälle lisää resursseja.
Poliitikot, jotka voisivat vaatia uudistusta tai vastuuta, usein valitsevat ongelman sivuuttamisen joko siksi, että heiltä puuttuu poliittinen halukkuus haastaa voimakas järjestelmä, tai koska he itse hyötyvät nykytilanteesta. Julkinen valvonta on usein minimaalista, ja kun järjestelmän sisäisiä väärinkäytöksiä tai korruptiota paljastetaan, reagointi on yleensä vähäinen tai kiertävä. Sen sijaan, että käsiteltäisiin järjestelmällisten ongelmien juurisyitä, valtio keskittyy ylläpitämään lapsensuojelun kuoriaista, peittäen syvemmät virheet, jotka sallivat järjestelmän toimia ilman valvontaa.
Tämän seurauksena hyväksikäytön sykli jatkuu katkeamattomana. Perheet jätetään kärsimään hiljaisuudessa, heidän avunhuutonsa ignoroidaan. Lapset kasvavat järjestelmässä, joka on suunniteltu murtamaan heidät, ei auttamaan heitä. Järjestelmän edut asetetaan perheiden hyvinvoinnin edelle, ja ne, jotka uskaltavat kyseenalaistaa sitä, hiljennetään, mustamaalataan ja rangaistaan.
Yhteiskunnan hiljaisuus
Monin tavoin koko yhteiskunta on osallisena tässä hyväksikäyttöjärjestelmässä. Ihmiset on ehdollistettu uskomaan, että lastensuojelu on aina hyvä voima ja että kukaan, joka sitä kyseenalaistaa, on todennäköisesti harhassa tai pahantahtoinen. Tämän seurauksena ne, jotka haastavat järjestelmän käytännöt, usein leimataan salaliittoteoreetikoiksi tai henkilöiksi, jotka eivät yksinkertaisesti ymmärrä lastensuojelun monimutkaisuutta. Tämä laajalle levinnyt tietämättömyys vaikeuttaa entisestään perheiden mahdollisuuksia saada tukea, sillä heidät usein eristetään yleisöstä eikä heitä oteta vakavasti.
Myös media osaltaan ylläpitää myyttiä lastensuojelusta erehtymättömänä instituutiona. Tarinat lasten hyväksikäytöstä tai laiminlyönnistä sensaatiomaisesti korostuvat, kuvaten lastensuojelua sankarillisena voimana, joka pelastaa lapset vaarallisista perheistä. Nämä kertomukset peittävät sen todellisuuden, että monet lapset poistetaan kodeistaan ei todellisen turvallisuusuhan vuoksi, vaan väärien todisteiden, byrokraattisen liioittelun tai taloudellisten motiivien takia.
Murtumaton sykli
Kun lastensuojelujärjestelmä juurtuu yhä syvemmälle, sen purkaminen vaikeutuu. Järjestelmän puolustajat – olivatpa he sosiaalityöntekijöitä, foster-laitoksia tai valtion virkamiehiä – työskentelevät väsymättä suojellakseen sitä kritiikiltä ja ylläpitääkseen sen hyväntahtoisuuden narratiivia. Kaikki haasteet järjestelmää kohtaan kohdataan vihamielisesti, ja ne, jotka puhuvat, leimataan lastensuojelun vihollisiksi. Tuloksena on sortosykli, jota on äärimmäisen vaikea katkaista.
Mutta vaikka järjestelmä puolustautuu, on toivoa. Ensimmäinen askel tämän itseään suojelevan koneiston purkamisessa on totuuden paljastaminen. Perheiden, jotka ovat kärsineet tämän järjestelmän käsissä, on löydettävä rohkeus puhua, jakaa tarinansa ja vaatia oikeutta. Edunvalvontaryhmien on jatkettava läpinäkyvyyden, vastuullisuuden ja uudistuksen vaatimista. Lakiasiantuntijoiden on puolustettava perheiden ja lasten oikeuksia ja haastettava järjestelmän juurtunut korruptio.
Uudistus on mahdollista, mutta se vaatii kollektiivista panosta niiltä, jotka ovat kokeneet järjestelmän vaikutukset suoraan, sekä niiltä, jotka ovat valmiita haastamaan vallitsevan tilan. Vain vahvalla sitoutumisella totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen voidaan tuhoava sykli katkaista ja korvata järjestelmällä, joka todella palvelee lasten ja perheiden etua.