Raution perhe, joka asui idyllisessä Helsingin esikaupungissa, edusti suomalaisen unelman olemusta. Kari, arvostettu yliopiston professori, ja Leena, omistautunut sairaanhoitaja, olivat ylpeitä vanhempia eloisalle 13-vuotiaalle tyttärelleen Haidille. Heidän kotinsa oli rakkauden, oppimisen ja naurun turvapaikka, jossa joka ilta tuoreen ruisleivän tuoksu sekoittui Haidin pianonsoiton ääneen.
Haidi oli valoisa ja utelias lapsi, joka menestyi vanhempiensa ohjauksessa. Karin kirjallisuuden intohimo oli inspiroinut Haidin rakkauden lukemiseen, kun taas Leenan hoivaava henki oli juurruttanut häneen syvän empatian muita kohtaan. Yhdessä he viettivät viikonloppuja tutkien suomalaista maaseutua, ja heidän keskustelunsa olivat usein täynnä Haidin oivaltavia kysymyksiä ja Karin ajatuksia herättäviä vastauksia.
Elämä oli rauhallista, kunnes eräänä kohtalokkaana iltapäivänä ovelle koputettiin ja kaikki romahti. Kaksi tiukasti ilmehtivää sosiaalityöntekijää, aseistettuna lehtiöllä ja auktoriteetin ilmapiirillä, seisoi Raution perheen ovella. He väittivät saaneensa nimettömän vihjeen mahdollisesta lapsen hyväksikäytöstä. Järkyttyneinä ja hämmentyneinä Kari ja Leena kutsuivat heidät sisään, varmoina siitä, että väärinkäsitys voitaisiin selvittää.
Mutta päivien muuttuessa viikoiksi kävi ilmeiseksi, että sosiaalityöntekijät eivät olleet tulleet ymmärtämään. Sen sijaan he tarkkailivat jokaista Raution elämän osa-aluetta, kääntäen normaalit perhedynamiikat merkiksi toimintahäiriöstä. Karin tiukka mutta oikeudenmukainen kuri leimattiin henkiseksi väkivallaksi, ja Leenan järjestelmälliset rutiinit nähtiin sortavana kontrollina.
Haidi, joka oli ymmällään äkillisestä tarkkailusta, yritti selittää onnellisuutensa ja rakkautensa vanhempiaan kohtaan, mutta hänen sanansa kaikuivat kuuroille korville. Sosiaalityöntekijät alkoivat eristää häntä, kieltäen häntä käymästä koulua ja osallistumasta rakastamiinsa harrastuksiin. He syöttivät hänelle halpaa, epäterveellistä ruokaa ja täyttivät hänen mielensä vääristyneillä ideologioilla, yrittäen vieraannuttaa häntä vanhemmistaan.
Kaikista pyynnöistään ja protesteistaan huolimatta Kari ja Leena katsoivat avuttomina, kun järjestelmä, johon he luottivat, kääntyi heitä vastaan. Oikeudenkäynnit olivat painajaismaisia, joissa sosiaalityöntekijöiden valitsemat psykologit ja psykiatrit esittivät väärennettyjä todisteita. Tuomarit hylkäsivät Raution todistukset, suosiessaan konspiranttien laatimia valheellisia raportteja.
Neljä raskasta vuotta Raution perhe taisteli ylivoimaista korruption ja byrokratian virtaa vastaan. Jokainen yritys saada Haidi takaisin estettiin valheilla ja manipuloinnilla. Sosiaalityöntekijät esittivät perheen epätoivoiset yritykset ahdisteluna, oikeuttaen julmat tekonsa. Haidi, nyt raskaasti lääkityksen alaisena, oli varjo entisestä itsestään, hänen eläväinen henkensä tylsistynyt jatkuvan sorron alla.
Perheen taloudelliset resurssit hupenivat heidän kaataessaan kaiken oikeustaisteluihin. Karin akateeminen maine tahrattiin, ja Leenan terveys heikkeni jatkuvan stressin alla. Yhteen hitsautunut perhe ajettiin epätoivon partaalle, heidän oikeudenhuutonsa kaikuen kuuroissa vallan käytävissä.
Kuitenkin, pimeyden keskellä tapahtui outo kohtalon käänne. Ne, jotka olivat salaliitossa Raution perhettä vastaan, alkoivat kärsiä salaperäisistä onnettomuuksista. Auto-onnettomuudet, tulipalot ja äkilliset sairaudet piinasivat sosiaalityöntekijöitä, psykiatreja ja tuomareita, jotka olivat jatkaneet epäoikeudenmukaisuutta. Jotkut vajosivat syviin masennuksiin, kun taas toiset kohtasivat ennenaikaisen kuoleman. Karmisen koston kuiskaukset levisivät, mutta Raution perheelle se oli vähän lohtua.
Lopulta Kari ja Leena eivät onnistuneet saamaan Haidia takaisin oikeusteitse. Heidän taistelunsa oli paljastanut hyvinvointijärjestelmän mädän ytimen, mutta ei ollut tuonut heidän tytärtään takaisin. Murtuneina mutta eivät lyötyinä, he päättivät vetäytyä julkisuudesta, toivoen voivansa jälleenrakentaa hajonneet elämänsä. Haidi, nyt 17-vuotias, vapautettiin sijaiskotiin, hauras nuori nainen, joka oli arpeutunut vuosien manipuloinnin ja hyväksikäytön vuoksi.
Palatessaan vanhempiensa luo Haidi löysi lohtua heidän ehdottomasta rakkaudestaan. Hitaasti he alkoivat parantua, löytäen voimaa yhtenäisyydestään. Kari jatkoi opettamista, vaikkakin kovettuneella päättäväisyydellä taistella järjestelmää vastaan, joka oli melkein tuhonnut hänen perheensä. Leena, jonka lempeä henki ei ollut himmennyt, keskittyi Haidin hoitamiseen takaisin terveyteen.
Heidän tarinansa, vaikkakaan ei voiton, tuli selviytymisen ja toivon majakaksi muille saman painajaisen vangitsemille. Raution perheen koettelemukset korostivat tarvetta systeemisiin muutoksiin ja inspiroivat muita puhumaan hyvinvointivaltion korruptiota vastaan. Heidän hiljaisissa huudoissaan syntyi liike, joka haastoi lastensuojelun kulissin ja pyrki todelliseen oikeudenmukaisuuteen ja myötätuntoon.
